ANT BREW PANIMO PUB.

Perinteiseen panimorakennukseen perustettava ANT BREW Panimo Pub syntyy tukemaan ja kehittämään lahtelaista olutkulttuuria yhteistyössä samat arvot jakavien kumppaneiden kanssa. Uskomme hyvään olueen ja yhdessä tekemisen meininkiin.

ELÄMÄNMAKUA.  

 

Juuret lahtelaisten olutharrastajien omassa ANT FARM -yhteisössä – ja mukana iso joukko Lahden ja lähiseutujen intohimoisia oluen ja kulttuurin tekijöitä. Viemme paikalliset olutharrastajat kaupallisille markkinoille. Haluamme tukea ja maustaa elämänmakuisia musiikki- ja kulttuuritapahtumia entistäkin vahvemmin.

 

MIKÄ MESTA.

 

Vanhana Mallasjuoman panimona tunnetut Malskin historialliset tiilirakenteiset tilat ovat tällä hetkellä remontissa ja valmistuvat keväällä 2020.  Päämääränä on reilu, yhteisöllinen ja viihtyisä panimopub, jossa oluen matka käymistankista hanaan on muutaman metrin.

 

ME TYKÄTÄÄN TUOREESTA.

Teemme mielenkiintoisia oluita ilman kompromisseja. Laitteistomme mahdollistaa myös pienten ja kokeellisempien erien valmistamisen. Oluiden kierto pidetään lyhyenä, maku tuoreena ja säilytystilat kylmänä, aina tuoppiin asti. Tuoreus on olennainen osa myös muuta toimintaamme. Haluamme kehittää ja uudistaa paikallista olutkulttuuria.

 

RAHOITUS.

 

Hankkeen takana on joukko tunnettuja Lahtelaisia yrityksiä ja oluthahmoja. He ovat sitoutuneet viemään hankkeen läpi myös ilman pienosakkaita. Tulevan osakeannin kautta myös pienosakkaat ovat tervetulleita vahvistamaan ja muokkaamaan yhteisöä.

 

VIELÄKÖ EPÄRÖIT?

 

Uskomme yhteisön voimaan. Osoitamme sen tarjoamalla pienosakkaille oikeasti reiluja ja konkreettisia etuja. Tuotteidemme hinnoittelu Pubissa ja ulosmyynnissä tekevät sijoituksestasi myös maalaisjärjellä hyväksyttävän. Lisäksi merkittävä osa pienosakkaiden sijoituksesta tullaan kohdistamaan Panimon laitekannan parantamiseen kohti yhä parempaa olutta.

 

 
SIJOITTAJAINFO

 

  • Uusi osakeanti alkaa 1.11.2019 ja kestää 31.12.2020 asti.

  • Osakkeen hinta on 150€.

  • Osakkeiden merkitseminen tapahtuu ilmoittamalla osakastiedot kotisivujen lomakkeella ja maksamalla kokonaishinta tilisiirtona kahden viikon sisällä Ant Brew Oy tilille: FI65 8117 9710 0393 75. Viestikentään "Osakeanti 2019".

  • Ota yhteyttä kari@antbrew.fi, jos haluat ostaa osakkeita muille, kuin itsellesi esim. lahjaksi.

  • Ylimerkintätilanteessa osakkeet jaetaan siinä järjestyksessä, jossa maksut ovat kirjautuneet tilille.

  • B-Osakkeita on saatavilla enintään 1000 kappaletta. Ennen antia A-osakkeita on 2500 kappaletta.

  • Merkittävä osa annin tuotosta kohdistetaan panimolaitteiston kehittämiseen. Alkuvaiheen tuotantokapasiteetti on 30 000-50 000l vuodessa. Tilat mahdollistavat kapasiteetin kasvun lähelle 100 000l vuodessa.


tule

mukaan